S Ä Ä S T Ä J Ä

Muutaman päivän tauko, joiden aikana olen ehtinyt selvittää säästämisen kiemuroita. Jätin pankkiin yhteydenottopyynnön viime perjantaina ja heti maanantaina puhelin pirahtikin soimaan. Juuri tällaiset henkilökohtaiset yhteydenotot muun muassa ovat syy siihen miksi olen enemmän ja enemmän kallistumassa jatkossakin pankkiasioinnin siirtoon S-Pankkiin. 

Selvitettäviä asioita oli kaksi: mille tilille säästää puskuri ja miten aloittaa pitempiaikainen kuukausisäästäminen. Olin ajatellut pitempiaikaiseksi ratkaisuksi osuuskuntaosuuksien ostamista. Puhelun aikana yhdessä pankkivirkailijan kanssa löysimme minulle toimivamman ratkaisun. 

Säästän kuukaudessa ns. puskuria/ensi vuoden lomamatkaa varten 350 euroa S-Tuottotilille. Tuottotili ei tuota tällä hetkellä mitään, mutta niin on ihan hyvä. Kertyy sinne joka kuukausi vähintään 350 euroa.  

Osuuskuntaosuuksien ostamisen päädyimme kohdallani Säästäjä-palvelun käyttöönottoon. Kyseinen palvelu oli helppo ottaa käyttöön mobiilipankissa ja se on myös tarkoitettu ihan tällaisille noviiseille säästämistaipaleensa vasta aloittaneille. Säästän tätä kautta rahastoon nyt tuon tuottotilin lisäksi 100 euroa kuukaudessa. Otin samalla käyttöön mikrosäästämisen,joten aina kun maksanvihreällä kortilla, euro kilahtaa säästöön.

Minulle oli tärkeää se, että rahat ovat tarvittaessa nostettavissa käyttöön sekä se, että säästösiirroista tai rahojen nostosta ei aiheudu kuluja. Vastasin myös kyselyyn säästötavoitteitani koskien ja sain siten suosituksen minulle sopivasta säästämisrahastosta. Toki minulle on tärkeää, että nämä sataset aikaa myöten tuottaisivat jotain, mutta pääasia niissäkin on saada rahaa säästöön. 

Pankkivirkailijan kanssa oli äärettömän helpottavaa puhua. Kävimme läpi myös tuon S-Lainan nostamisenja sen mihin ne rahat on käytetty. Sain ikään kuin tunnustettua miten pielessä asiat ovat olleet. Tylytyksen sijaan virkailija totesi, että nyt ei katsota enää menneeseen, vain tulevaan. Asiat järjestyvät, koska nyt järjestän ne. 

Kuva: S-Pankki.

M I T Ä M A K S O I N Y H D I S T E L Y L A I N A L L A

Tämä on mielestäni kiinnostavin seikka kaikissa niissä tarinoissa, jotka liittyvät ihmisten luotonottoon. Millaisia velkoja ihmisillä on? Monilla tietysti asunto- ja/tai autolainaa, lisäksi ehkä remontti- tai mökkilainaa. Entä millaisia osamaksuja tai tililuottoja ihmisillä on? Miksi on päädytty ottamaan luotto esimerkiksi urheilukaupassa asioidessa tai tilaamaan verkosta ostoksia laskulla?

Mitä minulla oli eli mitä osamaksuja/tililuottoja ja luottokortteja maksoin tällä yhdistelylainalla?

  • IKEAn luottokortti: 600,00 euroa
  • Klarnan luotto: 845 euroa
  • Resurs Bank Ellos-tili / Specsavers / Oral Rahoitus: 785 euroa
  • Walley Stadium-tili / Budget Sport / muut osamaksut: 1 258 euroa
  • Master Card: 1993 euroa
  • Visa: 2498 euroa
Näistä jokainen on nyt maksettu. Kiitos ja hyvästi. Ei tule ikävä. 



M I K S I Y H D I S T E L Y L A I N A

Olen ollut aikaisemmin töissä rahoitusalalla. Rahoitukseen, maksamiseen ja velkaantumiseen liittyvät kaikenlaiset monipuoliset kuviot ovat tuttuja. Tiedostin jo kauan sitten, että loputtomiin en voi jatkaa näin luottokorttien lyhennyksestä toiseen. Samalla tiedostin, että tällä kertaa muutoksen täytyy olla spontaani ja nopea. Kärsivällisyyttä asioiden hoitamiseen kehitetään muita teitä. 

Niinpä muutama viikko sitten otin lopulta asian haltuun erään terapiaistunnon jälkeen. Tunsin, että oli oikea aika hoitaa tämä asia. S-Pankin mobiilisovelluksen avulla täytin S-laina -hakemuksen. Olin toki varautunut tähän jo aikaisemmin laskemalla yhteen tarvitsemani lainasumman eli paljonko eri luottokortti-/tililuotto-/osamaksuja olikaan yhteensä. Summa oli 8 000 euroa. 

Koen, että tämä yhdistelylaina on minun kohdallani toimivin ratkaisu ottaa oma talous haltuun. Maksoin kaikki velat pois kerralla. Jatkossa maksan yhden kuukausierän huomattavasti maltillisemmalla korolla, kuin aikaisemmissa osamaksuissa. Kuukausierä on myös huomattavasti maltillisempi, kuin aiemmat maksuerät yhteensä. Lainassa on maksuaikaa peräti 12 vuotta.   

Myönnän, että on ristiriitaista ottaa lainaa saadakseen rahaa säästöön. 

Testasin monta vuotta sitten netin erästä lainapalvelua, jossa palveluntarjoaja selvitti yhdeltä istumalta mahdollisuuteni saada yhdistelylaina rahoituslaitoksilta. Lainantarjoajia oli kymmenkunta ja korot muista lainakuluista puhumattakaan melkoisia. Ainuttakaan niin sanottua oikeaa pankkia ei lainantarjoajissa ollut, vain kulutusluottoja tarjoavia rahoituslaitoksia. Onneksi en tuolloin lähtenyt väärälle tielle. Uskon, että se olisi johtanut hyvin nopeasti tilanteen heikkenemiseen entisestään. 

Oikea valinta oli ottaa laina luotettavasta lähteestä. Taidan olla tulojeni puolesta myös varsin mielekäs lainanottaja, sillä minulla on vakaa työpaikka ja varsin hyvät kuukausitulot. S-Lainasta ei aiheutunut lainkaan perustamis- tai käsittelykuluja. Korot toki kertyvät maksettavaksi takaisinmaksuajalta. Sen vuoksi pyrin maksamaan lainan takaisin tarjottua maksuaikaa nopeammin, todennäköisesti 24-30 kuukauden kuluessa.

Yhdistelylaina. Järjestelylaina. Yhdistä kaikki osamaksut ja luottokorttivelat, maksa vain yhden lainan kohtuulliset kulut. Pienennä kuukausittaisia menoja. Mutta jos lähtee tälle tielle, täytyy olla tarkkana ehdoista ja selvittää tarkoin mistä laina kannattaa ottaa. 

L O K A K U U 2 0 2 1


Lokakuun budjetti toteutui yllä olevan kuva mukaisena. 
Mitä tästä muuttuu seuraavaa kuukautta kohti:
  • Puhelinlasku on huomattavan iso, koska käytin puhelinta matkalippujen ostoon → jää pois. 
  • Hankinnat kotiin → maksoin oman osuuteni kesän remontista. 
  • Lasten harrastukset → maksettu loppuvuoden osalta. 
Listaan seuraavaksi näkyviin mitä kaikkea kuittasinkaan tuolla nostamallani lainalla. Sen ensimmäinen lyhennys tulee myös olemaan marraskuun budjetissa mukana. 

U U S I Y R I T Y S

Noin viisi vuotta sitten otin edellisen kerran henkilökohtaisen talouteni haltuun. Kuten monissa elämäntapamuutoksissa, alku oli suorastaan odotukset ylittävä. Maksoin lumipallometodia hyödyntäen osamaksu- ja tililuottoja pois yhteensä
2 660,00 euroa. Samalla säästin asunnon ostoa varten 1 748,58 euroa. Mutta, kuten monesti elämäntapamuutoksissa, en jaksanut pitää muutosta ensimmäisellä yrityksellä pitkäkestoisesti yllä. Motivaatio loppui kesken ja taloudenhallinta päätyi jälleen samanlaiseen luottokorttikierteiseen tililuottojen sävyttämään kaaokseen. 

Nyt, monta vuotta myöhemmin koen, että olen valmis yrittämään uudelleen. Lähes vuoden kestänyt terapia on mahdollistanut lopultakin niiden tekijöiden selvittämisen, joiden vuoksi taloudenhallinnassa on ollut ongelmia. Kaikki muut ongelmakohdat on nyt käyty läpi, nämä raha-asiat ovat viimeinen käsiteltävä osa-alue. 

Kirjoitin myös aiemmin blogia vastaavalla nimimerkillä. Valitettavasti viimeisestä kirjautumisesta on niin kauan aikaa, että en muista enää käyttäjätunnusta tai salasanaa. Niinpä en voi enää palata aikaisemman blogin pariin, vaan päätin aloittaa uuden. Aiemmin nimimerkki oli myös muuttunut Anni Rahapalleroiseksi. Nyt palasin alkuperäiseen, sillä tavoitteena on päätyä rahahuolettomaksi rouvaksi. Tosin tällä kertaa hieman eri keinoin ja pitemmäksi aikaa.